
Pohjan Voima hakee vahvistusta hankekehitys- ja toteutustiimiin
Haluatko mukaan meidän hyvään ja mutkattomaan tiimiimme? Etsimme oma-aloitteista projektipäällikköävastaamaan tuulivoimahankkeidemme sähköistyksestä.
Projektipäällikkönä vastaat tuulipuistojen sisäisen sähköverkon, sähköaseman ja sähköverkkoliitynnän suunnittelusta ja toteuttamisesta. Toimenkuvaan sisältyy tiivistä yhteistyötä eri sidosryhmien kanssa. Osallistut laadunvarmistukseen ja toimit teknisenä asiantuntijana tuulipuistojen suunnittelun ja rakentamisen aikana.
Odotamme sinulta aiempaa kokemusta vastaavanlaisista hankkeista ja itsenäistä kykyä suoriutua tehtävästä. Sopimustekniikan
Ruotsalainen Arise sijoittaa Pohjan Voimaan
Tukholman pörssissä noteerattu tuulivoimayhtiö Arise ja Pohjan Voima ovat sopineet strategisesta kumppanuudesta. Ruotsalainen uusiutuvaan energiaan erikoistunut Arise AB ja Pohjan…
Pohjan Voima suunnittelee tuulipuistoa Joutsan Höystösensuolle
Alueen maanvuokraehdot on sovittu paikallisista maanomistajista koostuvan neuvottelukunnan kanssa. Jos hanke toteutuu, sähköntuotanto alkaa aikaisintaan 2027. Pohjan Voima on jättänyt…
Leinnevankankaan tuulipuistohanke uuteen käsittelyyn Saarijärvellä
Saarijärven kaupunki käsittelee uudestaan Leinnevankankaan tuulipuiston kaavoitusaloitetta. Kaavoituksen aloittamisesta päättävät kaupungin luottamushenkilöt. Pohjan Voima suunnittelee tuulivoimapuiston rakentamista Saarijärvelle yhteistyössä Metsähallituksen…
Pohjan Voima ja Taaleri Energia suunnittelevat tuulipuistoa Puolangalle
Pohjan Voima ja Taaleri Energia suunnittelevat tuulipuistoa Puolangan lounaisosaan. Hanketta koskeva kaavoitusaloite hyväksyttiin Puolangan kunnanvaltuustossa tiistaina 1. marraskuuta. ”Tavoitteena on…
Karstulan kaakkoisosaan suunniteltu tuulivoimahanke etenee
Tuulipuistojen verotulojen ansiosta voimme pitää kuntapalveluissa nykyisen tason yllä, kunnanjohtaja Pekka Kanervio sanoo. Suomalainen energiayhtiö Pohjan Voima jatkaa Karstulan kaakkoisosaan…
Pohjan Voima ja Ilmatar suunnittelevat tuulipuistoa Perhon luoteisosaan
Tuulivoimahankkeet työllistävät paikallisia yrityksiä merkittävällä tavalla, kunnanjohtaja Lauri Laajala sanoo. Suomalaiset energiayhtiöt Pohjan Voima ja Ilmatar suunnittelevat tuulipuistoa Honkahuhtaan, Perhon…
Pohjan Voima suunnittelee tuulipuistoa Keuruun luoteisosaan
Kaupunginhallitus käsittelee kaavoitusaloitetta maanantaina. Suomalainen energiayhtiö Pohjan Voima on aloittanut tuulipuiston hankesuunnittelun Keuruun Lehmikorpeen. Alue sijaitsee Ähtärin ja Virtojen rajalla…
Pohjan Voima suunnittelee tuulipuistoa Sonkajärvelle yhteistyössä Tornatorin kanssa
Sonkajärven kunnanhallitus käsittelee kaavoitusaloitetta maanantaina. Suomalainen energiayhtiö Pohjan Voima ja Tornator ovat aloittaneet tuulipuiston hankesuunnittelun Honkamäen ja Viidankankaan alueelle. Hankkeessa…
Pohjan Voima suunnittelee aurinkovoimapuiston rakentamista Perniön Melassuolle
Uusiutuva energia ja energiaomavaraisuus ovat tärkeitä Salon seurakunnalle, joka on vuokrannut maat hanketta varten. Suomalainen energiayhtiö Pohjan Voima suunnittelee aurinkovoimapuiston…
Energiayhtiö Pohjan Voima sai vahvan hallituksen
Suomi tarvitsee edullista ja päästötöntä sähköä – ja me tarvitsemme sitä odotettua nopeammin, sanoo uusi hallituksen puheenjohtaja Kari Kauniskangas. Energiayhtiö…
Pohjan Voima aloittaa tuulivoimaloiden hankesuunnittelun Siikaisten Santakankaan alueelle
Hankkeesta järjestetään keskustelutilaisuus seudun asukkaille 15.6. Suomalainen energiayhtiö Pohjan Voima aloittaa tuulipuiston hankesuunnittelun Siikaisten Santakankaan alueelle, joka sijaitsee noin 10…
Pohjan Voima suunnittelee tuulipuistoa Saarijärvelle ja Karstulaan
”Ympäristövaikutukset selvitetään huolellisesti. Kotimaisena toimijana haluamme hoitaa myös vuokra-asiat mahdollisimman vastuullisesti ja reilusti.” Suomalainen energiayhtiö Pohjan Voima aloittaa tuulipuiston hankesuunnittelun…
Pohjan Voima ja Metsähallitus aloittavat tuulivoimaloiden hankesuunnittelun Pyhäjärven Moskuankankaan alueelle
Uusi tuulivoimahanke käynnistetään seudun asukkaiden keskustelutilaisuudella. Suomalainen energiayhtiö Pohjan Voima aloittaa yhteistyössä Metsähallituksen kanssa tuulipuiston hankesuunnittelun Pyhäjärven Moskuankankaan alueelle. Hankealue…
Pohjan Voima hakee nyt oma-aloitteista projektipäällikköä
Kotimaisen uusiutuvan energian tuotannon suunnitteluun ja toteutukseen erikoistunut Pohjan Voima hakee nyt oma-aloitteista projektipäällikköä vastuulliseen rooliin! Pääset osaksi kokenutta ja tiivistä työyhteisöä,…
Pohjan Voima aloittaa tuulivoimaloiden hankesuunnittelun Perhon Ahvenlammen alueelle
Uusi tuulivoimahanke käynnistetään seudun asukkaiden keskustelutilaisuudella. Suomalainen energiayhtiö Pohjan Voima aloittaa tuulipuiston hankesuunnittelun Perhon Ahvenlammen alueelle, joka sijaitsee noin 12-17…
Pohjan Voima ja Taaleri Energia aloittavat tuulipuiston hankesuunnittelun Vaalan Haarasuonkankaalle
Alueen asukkaat kutsutaan keskustelemaan projektista verkkotilaisuuteen. Suomalainen energiayhtiö Pohjan Voima ja yksi Suomen tuulivoimamarkkinoiden suurimmista sijoittajista Taaleri Energia suunnittelevat tuulipuiston…
LähiTapiola omistajaksi Pohjan Voimaan
Sijoitus tuulivoima-alan kasvuun tukee myös vastuullisuustavoitteita. LähiTapiola Keskinäinen Vakuutusyhtiö ja LähiTapiola Keskinäinen Henkivakuutusyhtiö sijoittavat energiayhtiö Pohjan Voimaan. LähiTapiolan sijoitusjohtaja Juha…
Pohjan Voima aloittaa tuulipuiston hankesuunnittelun Alajärven Suolasalmenharjulle
Alueen asukkaat kutsutaan keskustelemaan projektista verkkotilaisuuteen. Suomalainen energiayhtiö Pohjan Voima suunnittelee tuulipuiston rakentamista Alajärvelle. Suolasalmenharjun tuulipuiston hankealue sijaitsee noin kymmenen…
Pohjan Voima suunnittelee tuulipuistoa Honkajoen Haukkasaloon
Alueen asukkaat kutsutaan keskustelemaan projektista verkkotilaisuuteen. Kotimainen energiayhtiö Pohjan Voima aloittaa tuulivoimaloiden hankesuunnittelun Honkajoen Haukkasalossa. Kankaanpäähän kuuluva metsäalue sijaitsee noin…
Pohjan Voima aloittaa tuulivoimaloiden hankesuunnittelun Kajaanin Luolakankaalle
Uusi tuulivoimahanke käynnistetään Otanmäen seudun asukkaiden keskustelutilaisuudella. Suomalainen energiayhtiö Pohjan Voima aloittaa tuulipuiston hankesuunnittelun Kajaanin Luolakankaan alueella, joka sijaitsee noin…
Pohjan Voima valmistelee useita uusia tuulivoimahankkeita Suomessa
Pohjan Voima Oy on suomalainen energiayhtiö, joka suunnittelee ja toteuttaa kotimaista uusiutuvan energian tuotantoa. Toiminnan painopiste on tällä hetkellä maalle…
Suomalaiset haluavat lisätä uusiutuvaa energiaa
Energiateollisuus ry:n vuotuisessa Suomalaisten energia-asenteet -tutkimuksessa on selvitetty kansalaisten näkemyksiä energiapolitiikasta jo neljänkymmenen vuoden ajan. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää väestön…
Tuulivoimalla katettiin 10 % Suomen sähkönkulutuksesta vuonna 2020
Suomen Tuulivoimayhdistys ry on julkaissut vuotuiset tilastot tuulivoiman tuotannosta ja kasvunäkymistä Suomessa. Vuoden 2020 lopussa Suomen tuulivoimakapasiteetti ylsi yhteensä 2…