16.6.2022

Energiayhtiö Pohjan Voima sai vahvan hallituksen

Suomi tarvitsee edullista ja päästötöntä sähköä – ja me tarvitsemme sitä odotettua nopeammin, sanoo uusi hallituksen puheenjohtaja Kari Kauniskangas.

Energiayhtiö Pohjan Voima on kutsunut yhtiön hallitukseen kolme uutta jäsentä: Johanna Lammisen, Pekka Mannisen ja Kari Kauniskankaan, joka valittiin tänään pidetyssä kokouksessa hallituksen puheenjohtajaksi.

Uudet hallituksen jäsenet ovat yhtiöstä riippumattomia energia-alan, rakentamisen ja rahoitusalan vaikuttajia. Kari Kauniskangas on toiminut aiemmin pitkään muun muassa YIT:n toimitusjohtajana. Pekka Manninen tunnetaan aiemmasta työstään Helenin toimitusjohtajana, ja Johanna Lamminen on työskennellyt muun muassa Gasumin ja Danske Bankin Suomen toimintojen toimitusjohtajana. Uusien jäsenten lisäksi Pohjan Voiman hallitukseen kuuluvat yhtiön perustajat Tomi Mäkipelto ja Juho Rönni.

Pohjan Voima on suomalainen energiayhtiö, jonka omistavat yrityksen toimiva johto ja LähiTapiola. Yhtiö suunnittelee ja kehittää useita tuuli- ja aurinkosähköpuistoja eri puolilla Suomea.

”Ilmastonmuutos etenee ja vaikuttaa nopeammin kuin ihmismieli sitä haluaisi ymmärtää”, puheenjohtaja Kauniskangas sanoo. ”On myös viitteitä siitä, että monet vuosikymmenen tai -kymmenten mittaisiksi ajatellut muutokset yhteiskunnassa tulevat toteutumaan oleellisesti ajateltua nopeammin.”

”Maailman pitää sähköistyä lisää, jotta voimme hillitä ilmastonmuutosta, eikä Suomi ole poikkeus. Tarvitsemme edullista ja päästötöntä sähköä – ja tarvitsemme sitä odotettua nopeammin.”

Kauniskankaan mukaan Pohjan Voimalla on mahdollisuus erottua kotimaisena energiayhtiönä, joka kehittäessään energiapuistoja lähestyy paikallisia ihmisiä avoimesti, rakentavasti ja nöyrästi:

”Mitään energian tuotantomuotoa ei voi väittää haitattomaksi. Mutta kun ymmärrämme ihmisten huolia, haittoja voidaan vähentää. Hyvän suunnittelun tunnusmerkkeihin kuuluu se, että tarpeen tullen suunnitelmia muutetaan.”

Uusi hallituksen puheenjohtaja sanoo, että Pohjan Voiman tulevat tuuli- ja aurinkovoimalat rakennetaan tuottamaan sähköä suomalaisen teollisuuden, kotitalouksien ja liikenteen tarpeisiin. Yksi kiinnostava mahdollisuus on myös vedyn tuotanto osana sähköenergian varastointia ja jatkohyödyntämistä.

”Valmistaudumme siihen, että tuulesta otettua energiaa voidaan jalostaa ja varastoida vedyksi. Vetytalous lisää voimakkaasti vihreän sähkön kysyntää, sillä valtaosa vedyn elinkaarikustannuksista tulee sähköstä.”

Pohjan Voiman toimitusjohtaja Tomi Mäkipelto odottaa innolla uuden hallituksen työskentelyä ja vaikutusta:

”Pohjan Voima on saanut parhaan mahdollisen hallituksen, jonka tuella kasvatamme liiketoimintaamme ripeästi mutta hallitusti. Pidämme omalta osaltamme huolen siitä, että puhdasta ja päästötöntä sähköä riittää Suomessa.”

LISÄTIEDOT
Tomi Mäkipelto
Toimitusjohtaja, Pohjan Voima Oy
050 370 4092

21.3.2023

Pohjan Voima hakee vahvistusta hankekehitys- ja toteutustiimiin

Haluatko mukaan meidän hyvään ja mutkattomaan tiimiimme? Etsimme oma-aloitteista projektipäällikköä vastaamaan tuulivoimahankkeidemme sähköistyksestä. Projektipäällikkönä vastaat tuulipuistojen sisäisen sähköverkon, sähköaseman ja…

14.3.2023

Ruotsalainen Arise sijoittaa Pohjan Voimaan

Tukholman pörssissä noteerattu tuulivoimayhtiö Arise ja Pohjan Voima ovat sopineet strategisesta kumppanuudesta. Ruotsalainen uusiutuvaan energiaan erikoistunut Arise AB ja Pohjan…

6.2.2023

Pohjan Voima suunnittelee tuulipuistoa Joutsan Höystösensuolle

Alueen maanvuokraehdot on sovittu paikallisista maanomistajista koostuvan neuvottelukunnan kanssa. Jos hanke toteutuu, sähköntuotanto alkaa aikaisintaan 2027. Pohjan Voima on jättänyt…