8.6.2022

Pohjan Voima aloittaa tuulivoimaloiden hankesuunnittelun Siikaisten Santakankaan alueelle

Hankkeesta järjestetään keskustelutilaisuus seudun asukkaille 15.6.

Suomalainen energiayhtiö Pohjan Voima aloittaa tuulipuiston hankesuunnittelun Siikaisten Santakankaan alueelle, joka sijaitsee noin 10 kilometriä Siikaisten keskustaajamasta koilliseen. Pohjan Voiman tavoitteena on rakentaa alueelle alustavasti enintään seitsemän tuulivoimalaa, joiden nimellinen teho on 45–70 MW. Voimaloiden määrä ja teho tarkentuvat suunnitteluprosessin aikana.

Siikaisten kunnanhallitus hyväksyi hanketta koskevan kaavoitusaloitteen kokouksessaan 25.4.

”Alue sopii hyvin tuulisähkön tuotantoon”, Pohjan Voiman toimitusjohtaja Tomi Mäkipelto sanoo. ”Voimaloiden lähialueilla on vähän asutusta ja maat ovat pääosin metsätalouskäytössä. Nyt käynnistyvän ympäristövaikutusten arviointiprosessin aikana huolehditaan hankkeen yhteensovittamisesta luontoarvojen ja paikallisten asukkaiden kannalta.”

Tuulipuistohankkeesta järjestetään keskustelutilaisuus seudun asukkaille keskiviikkona 15.6. klo 17 verkkokokouksena. Tilaisuuden linkki on saatavilla hankkeen projektisivuilla www.santakangas.fi.

Kaavoitus- ja lupaprosessien aikatauluista riippuen voimaloiden rakentamisen arvioidaan tapahtuvan 2025-2026, ja tuulisähkön tuotanto voisi alkaa seuraavana vuonna.  Suunniteltavien tuulivoimaloiden enimmäiskorkeus on 300 metriä: tornin korkeus on 200 metriä ja siiven pituus 100 metriä.

Toimitusjohtaja Mäkipelto odottaa hyvää yhteistyötä seudun asukkaiden ja maanomistajien kanssa:

”Uskomme sellaiseen vuoropuheluun, jossa kuunnellaan aidosti toista ihmistä. Haluamme hoitaa asiat niin hyvin kuin mahdollista ja toimia ihmistä ja luontoa kunnioittaen. Jos kysymyksiä herää, paikalliset ihmiset voivat olla yhteydessä suoraan minuun. Ihmisten lisäksi meidän täytyy ottaa huomioon myös ne sidosryhmät, jotka eivät osaa puhua omasta puolestaan. Ympäristövaikutusten arvioinnissa tarkastellaan laajasti hankkeen mahdollisia vaikutuksia alueen luontoon ja eläimiin.”

Pohjan Voima on energiayhtiö, joka suunnittelee ja toteuttaa kotimaista uusiutuvan energian tuotantoa. Yhtiön avainhenkilöillä on pitkä kokemus energia-alalta ja teollisuudesta. Pohjan Voiman omistavat yhtiön avainhenkilöt ja vakuutusyhtiö LähiTapiola.

Mäkipellon mukaan Pohjan Voima käyttää hankkeissaan mahdollisimman paljon paikallisia ammattilaisia ja alueella toimivia urakoitsijoita.

”Santakankaan hanke on megaprojektin sijasta maltillisen kokoinen hanke: tarpeeksi suuri ollakseen kaupallisesti järkevä mutta riittävän pieni, jotta se voidaan sovittaa paikalliseen maisemaan. Toteutuessaan hanke tuottaa kiinteistöverotuloja Siikaisten kunnalle, maanvuokratuloja hankealueen maanomistajille ja työmahdollisuuksia paikallisille urakoitsijoille”, hän sanoo.

LISÄTIEDOT
Tomi Mäkipelto
Toimitusjohtaja, Pohjan Voima Oy
+358 50 370 4092
tomi.makipelto@pohjanvoima.fi

HANKESIVUT
santakangas.fi

21.3.2023

Pohjan Voima hakee vahvistusta hankekehitys- ja toteutustiimiin

Haluatko mukaan meidän hyvään ja mutkattomaan tiimiimme? Etsimme oma-aloitteista projektipäällikköä vastaamaan tuulivoimahankkeidemme sähköistyksestä. Projektipäällikkönä vastaat tuulipuistojen sisäisen sähköverkon, sähköaseman ja…

14.3.2023

Ruotsalainen Arise sijoittaa Pohjan Voimaan

Tukholman pörssissä noteerattu tuulivoimayhtiö Arise ja Pohjan Voima ovat sopineet strategisesta kumppanuudesta. Ruotsalainen uusiutuvaan energiaan erikoistunut Arise AB ja Pohjan…

6.2.2023

Pohjan Voima suunnittelee tuulipuistoa Joutsan Höystösensuolle

Alueen maanvuokraehdot on sovittu paikallisista maanomistajista koostuvan neuvottelukunnan kanssa. Jos hanke toteutuu, sähköntuotanto alkaa aikaisintaan 2027. Pohjan Voima on jättänyt…