12.1.2026

Pohjan Voiman pääomistaja Arise osaksi pohjoismaista Aneo-konsernia

Järjestely luo Pohjan Voimalle entistä vankemman perustan energiahankkeiden kehittämiseen. Yhtiön toiminta säilyy ennallaan.

Pohjan Voiman ruotsalaisen pääomistajan Arisen omistus siirtyy norjalaiselle Aneo-konsernille. Aneo on uusiutuvan energian tuotantoon ja kehittämiseen keskittyvä teollinen yhtiö, joka omistaa tuuli- ja vesivoimaa Norjassa, Ruotsissa ja Suomessa. Muutos ei vaikuta Pohjan Voiman toimintaan.

”Meille tämä tarkoittaa entistä vahvempia hartioita ja laajemman organisaation tukea. Aneo on kokenut uusiutuvan energian toimija, jonka historia ulottuu 75 vuoden taakse”, Pohjan Voiman toimitusjohtaja Tomi Mäkipelto sanoo.

Mäkipellon mukaan Pohjoismaat tarvitsevat merkittävän määrän uutta uusiutuvaa sähköntuotantoa tulevina vuosina, jotta vihreään siirtymään riittää sähköä. Menestyminen tässä markkinassa edellyttää teollista osaamista, tehokasta mittakaavaa ja pitkäjänteistä pääomaa. Aneon ja Arisen yhdistyminen luo siihen hyvät mahdollisuudet.

Aneo on yksi pohjoismaiden johtavista uusiutuvan energian toimijoista, ja yhtiön pääkonttori sijaitsee Trondheimissa. Aneon omistavat norjalainen alueellinen energiayhtiö TrønderEnergi ja energiatoimialaan keskittyvä sijoitusyhtiö HitecVision. Suomessa yhtiö omistaa Kokkonevan tuulipuiston Siikalatvalla.

Lisätiedot

Tomi Mäkipelto
Toimitusjohtaja, Pohjan Voima
050 370 4092
tomi.makipelto@pohjanvoima.fi

4.6.2026

Pohjan Voima ja Metsähallitus selvittävät datakeskuksen mahdollisuutta Merijärvelle

Pohjan Voima ja Metsähallitus ryhtyvät selvittämään, voisiko Merijärvelle sijoittua datakeskus ja muuta energiaintensiivistä toimintaa. Kaavoitusaloite on kunnanhallituksen käsiteltävänä. Pohjan Voima…

1.6.2026

Pohjan Voima selvittää datakeskuksen mahdollisuutta Parkanon Vakerinmäelle

Parkanon ja Kihniön kuntarajan tuntumaan suunniteltava datakeskushanke toisi toteutuessaan kaupungille merkittäviä verotuloja ja työpaikkoja. Pohjan Voima suunnittelee energiaintensiivisen toiminnan hanketta…

13.5.2026

Pohjan Voima ja Finsilva suunnittelevat datakeskushanketta Mänttä-Vilppulaan

Mustanlahden teollisuusalueen viereen suunniteltava hanke vahvistaa toteutuessaan alueen elinvoimaa. Seuraavaksi alkavassa YVA- ja kaavoitusvaiheessa arvioidaan hankkeen paikallisia hyötyjä ja haittoja…