16.3.2021

Pohjan Voima valmistelee useita uusia tuulivoimahankkeita Suomessa

Pohjan Voima Oy on suomalainen energiayhtiö, joka suunnittelee ja toteuttaa kotimaista uusiutuvan energian tuotantoa. Toiminnan painopiste on tällä hetkellä maalle rakennettavien tuulivoimahankkeiden suunnittelussa ja toteutuksessa. Energiateknologia kehittyy kuitenkin nopeasti, ja Pohjan Voima seuraa aktiivisesti myös teollisen mittakaavan aurinkoenergian ja energian varastoinnin mahdollisuuksia.

Pohjan Voimalla on tällä hetkellä esiselvitysvaiheessa yli kymmenen uutta tuulivoimahanketta, ja uusia hankealueita etsitään jatkuvasti. Yhtiön perustajat Tomi Mäkipelto ja Juho Rönni ovat toimineet pitkään monipuolisissa energia-alan ja rahoitusmarkkinoiden johtotehtävissä.

”Tehtävämme on rakentaa kotimaista, kohtuuhintaista ja uusiutuvaa energiantuotantoa. Olemme mukana hankkeidemme elinkaaren kaikissa vaiheissa: etsimme sopivat hankealueet, suunnittelemme hankkeen rakentamisvalmiuteen, vastaamme paikallisen yhteisön osallistamisesta ja toteutamme investoinnin yhdessä kumppaneiden kanssa. Paras lopputulos saavutetaan toimimalla yhdessä, ja kartoitamme jatkuvasti yhteistyömahdollisuuksia maanomistajien, kuntien ja tuulivoima-alan toimijoiden kanssa”, kertoo Pohjan Voiman toimitusjohtaja Tomi Mäkipelto.

LISÄTIEDOT
Tomi Mäkipelto
Perustaja ja toimitusjohtaja
050 370 4092
tomi.makipelto@pohjanvoima.fi

27.11.2024

Pohjan Voima aloittaa tuulipuiston suunnittelun Ylöjärven Kalliomäelle

Asukkaat kutsutaan keskustelutilaisuuteen Toivolan lavalle 18. joulukuuta. Pohjan Voima aloittaa tuulivoimaloiden hankesuunnittelun Ylöjärvelle. Tavoitteena on rakentaa enintään seitsemän tuulivoimalaa Kalliomäen…

12.6.2024

Finsilva ja Pohjan Voima syventävät yhteistyötään

Tavoitteena on lisätä uusiutuvan energian tuotantoa Finsilvan mailla. Yhteistyö avaa mahdollisuuksia uusille tuuli- ja aurinkopuistoille sekä akkuvarastoille. Suomalainen energiayhtiö Pohjan…

12.1.2024

Pohjan Voima suunnittelee aurinkopuistoa Alajärvelle

Suomalainen energiayhtiö Pohjan Voima suunnittelee aurinkopuiston rakentamista Koppelonevalle, joka sijaitsee Alajärven koillisosassa. Tätä varten yhtiö hakee Alajärven kaupungilta suunnittelutarveratkaisua. Lisäksi…