16.12.2021

Pohjan Voima ja Taaleri Energia aloittavat tuulipuiston hankesuunnittelun Vaalan Haarasuonkankaalle

Alueen asukkaat kutsutaan keskustelemaan projektista verkkotilaisuuteen.

Suomalainen energiayhtiö Pohjan Voima ja yksi Suomen tuulivoimamarkkinoiden suurimmista sijoittajista Taaleri Energia suunnittelevat tuulipuiston rakentamista Vaalaan. Haarasuonkankaan tuulipuiston hankealue sijaitsee Vaalan koillisosassa, lähellä Puolangan rajaa. Vaalan kunnanvaltuusto hyväksyi hanketta koskevan kaavoitusaloitteen 15.12.

”Haarasuonkankaan alue sopii hyvin tuulienergian tuotantoon”, sanoo Pohjan Voiman toimitusjohtaja Tomi Mäkipelto. ”Alue on osittain osoitettu tuulivoimatuotantoon myös Vaalan kunnan strategisessa tuulivoimakaavassa.”

Haarasuonkankaan hankkeessa tuulivoimaloita rakennetaan noin 40. Yhden tuulivoimalan nimellisteho on 6–10 MW ja siipien pyyhkäisykorkeus enintään 300 metriä. Tuulivoimaloiden tarkka sijainti ja lukumäärä selviävät kaavoitusprosessin aikana. Tuulipuiston rakentamisen aikataulu riippuu kaavoitus- ja lupaprosessien etenemisestä ja alkaa arviolta 2024–2027.

Pohjan Voima ja Taaleri Energia kutsuvat alueen asukkaat verkkotilaisuuteen 13.1. klo 17. Tilaisuudessa Tomi Mäkipelto ja Pauli Maaninka kertovat tuulipuistohankkeesta ja vastaavat osallistujien kysymyksiin. Tilaisuus järjestetään koronatilanteesta johtuen verkossa, ja linkki tilaisuuteen löytyy sivuilta haarasuonkangas.fi.

”Me haluamme olla mahdollisimman avoimia ja pyrimme aktiiviseen vuoropuheluun asukkaiden kanssa. Jos kysymyksiä herää, minulle voi aina soittaa”, Mäkipelto sanoo.

Projekti ei saa valtion tukia, eikä Vaalan kunta joudu investoimaan esimerkiksi alueen infrastruktuuriin tai kaavoitukseen. Sen sijaan tuulipuisto tuottaa Vaalaan merkittäviä kiinteistöverotuloja kymmenien vuosien ajan.

”Sitoudumme työllistämään paikallisia yrityksiä tuulipuiston rakennusvaiheessa niin paljon kuin mahdollista. Kun sähköntuotanto on käynnistynyt, lähiseudun yrityksille on töitä tarjolla myös voimalaitosalueen kunnossapidossa.”

Pohjan Voima on energiayhtiö, joka suunnittelee ja toteuttaa kotimaista uusiutuvan energian tuotantoa. Yhtiön avainhenkilöillä on pitkä kokemus energia-alalta ja teollisuudesta. Pohjan Voiman omistavat yhtiön avainhenkilöt ja vakuutusyhtiö LähiTapiola.

Taaleri Energia kehittää teollisen kokoluokan tuuli- ja aurinkovoimahankkeita sekä sijoittaa niihin. Yhtiöllä on yksi Euroopan suurimmista tuuli- ja aurinkoenergian sijoitustiimeistä. Taaleri Energia on osa Helsingin pörssiin listattua Taaleri-konsernia.

LISÄTIEDOT
Tomi Mäkipelto
Toimitusjohtaja
Pohjan Voima Oy
050 370 4092
tomi.makipelto@pohjanvoima.fi

Pauli Maaninka
Kehityspäällikkö
Taaleri Energia Oy
050 527 5550
pauli.maaninka@taaleri.com

HANKESIVUSTO
www.haarasuonkangas.fi

12.1.2024

Pohjan Voima suunnittelee aurinkopuistoa Alajärvelle

Suomalainen energiayhtiö Pohjan Voima suunnittelee aurinkopuiston rakentamista Koppelonevalle, joka sijaitsee Alajärven koillisosassa. Tätä varten yhtiö hakee Alajärven kaupungilta suunnittelutarveratkaisua. Lisäksi…

30.11.2023

Pohjan Voima suunnittelee tuuli- ja aurinkopuistoa Parkanoon ja Ikaalisiin

Kaavoitusaloite on lähetetty käsiteltäväksi molemmille kaupungeille. Energiayhtiö Pohjan Voima on aloittanut tuuli- ja aurinkopuiston hankesuunnittelun Kangaslammin alueelle. Se sijoittuu pääosin…

29.9.2023

Pohjan Voima etsii maankäyttöpäällikköä

Vahvistamme tiimiämme ja etsimme maankäyttöpäällikköä osaksi kokenutta ja tiivistä työyhteisöämme. Maankäyttöpäällikkönä vastaat Suomessa sijaitsevien tuuli- ja aurinkovoimahankkeiden toteutukseen tarvittavien maanvuokrasopimusten…