Jalat maassa. järkevästi.

Pidämme omalta osaltamme huolen siitä, että Suomen puhdas energiasiirtymä toteutuu mahdollisimman järkevällä tavalla. Meillä on siihen riittävä kokemus ja asiantuntemus. Emme pelkää haasteita, emmekä lupaa liikoja.

Mikään energianlähde ei ole haitaton tai täysin päästötön. Tuuli- ja aurinkovoimaloiden valmistamisen, rakentamisen, käytön ja purkamisen aiheuttamat päästöt ovat kuitenkin vähäisiä voimaloiden elinkaaren aikana tuotettuun sähköön nähden. Maalle rakennettava tuulivoima on edullisin tapa tuottaa sähköä. Aurinkopuistot antavat sähköä usein silloin, kun tuuli tyyntyy. Energiavarastot puolestaan tasapainottavat kantaverkossa sähkön tuotannon ja kulutuksen välisiä eroja.

Datakeskukset ovat digitaalisen yhteiskunnan hermokeskuksia. Ilman niitä ei ole verkkokauppoja, etäkokouksia ja suoratoistopalveluja. Viileän ilmaston ja puhtaan sähkön vuoksi Suomi on erinomainen paikka datakeskuksille.

Jotta onnistumme, meidän pitää:

  1. Tehdä rakentavaa yhteistyötä paikallisten ihmisten, yritysten ja kuntien kanssa, kaikkia aidosti kuunnellen.
  2. Suunnitella hankkeet niin, että ne ovat sekä talouden että luonnon kannalta järkeviä, kannattavia ja kestäviä.
  3. Toteuttaa työt sitkeästi ja ahkerasti sekä työllistää lähiseudun ihmisiä ja yrityksiä mahdollisimman paljon.

maksimoimme paikallisen talouden hyödyt.

Vahvuutemme perustuu hankkeiden kokonaisvaltaiseen toteutukseen ja suomalaisen yhteiskunnan tuntemukseen. Minimoimme haitat ja maksimoimme hyödyt paikallisille ihmisille. Vastaamme puheluihin ja kuuntelemme. Välitämme, parannamme ja työllistämme. Tuomme uuden ajan teknologian kylien, seutujen ja kaupunkien elinvoimaksi.

Suunnittelu

Kartoitamme alueet ja analysoimme niiden soveltuvuuden energia- ja datakeskushankkeisiin. Neuvottelemme maanomistajien, asukkaiden ja kuntapäättäjien kanssa. Hoidamme suunnittelun, luvitukset ja verkkoliittymät.

Toteutus

Järjestämme hankkeille rahoituksen ja valitsemme tarvittaessa laitetoimittajat ja rakentamisen urakoitsijat. Ryhdymme valmistelemaan voimaloiden tuotantovaihetta.

Tuotanto

Hoidamme energiantuotannon valvonnan ja ohjauksen. Pidämme huolta energiapuistojen huollosta ja voimaloiden kunnossapidosta. Kehitämme toimintaa vuoden jokaisena päivänä.