3.11.2022

Pohjan Voima suunnittelee tuulipuistoa Keuruun luoteisosaan

Kaupunginhallitus käsittelee kaavoitusaloitetta maanantaina.

Suomalainen energiayhtiö Pohjan Voima on aloittanut tuulipuiston hankesuunnittelun Keuruun Lehmikorpeen. Alue sijaitsee Ähtärin ja Virtojen rajalla noin 30 kilometriä Keuruun keskustasta luoteeseen.

”Alustavien selvitysten mukaan alue vaikuttaisi sopivan hyvin tuulivoimalle”, kertoo Pohjan Voiman toimitusjohtaja Tomi Mäkipelto.

Lehmikorpi on tunnistettu tuulienergialle soveltuvaksi alueeksi myös Keski-Suomen liiton tuulivoimapotentiaalin selvityksessä. Selvitys ohjaa osaltaan Keski-Suomen maakuntakaavaan merkittäviä tuulivoima-alueita, ja Pohjan Voima on esittänyt Lehmikorven hankealuetta lisättäväksi maakuntakaavaan.

Alustavassa suunnitelmassa Lehmikorven tuulipuisto käsittäisi enimmillään viisitoista tuulivoimalaa. Tuulipuistoalueen laajuus ja voimaloiden lopullinen määrä varmistuvat YVA- ja kaavoitusmenettelyjen aikana.

Keuruun kaupunginhallitus käsittelee hanketta koskevaa kaavoitusaloitetta maanantaina 7.11.2022. Osayleiskaava laaditaan maankäyttö- ja rakennuslain mukaisesti ja vuorovaikutteisesti. Siinä määritellään tuulipuiston tiet, sähköverkot, sähköasemat sekä tuulivoimaloiden paikat. Kaavaa varten laaditaan yksityiskohtaiset ympäristöselvitykset ja vaikutusarviot.

”Keuruun kaupunginhallitus on ohjeistanut tuulipuistojen valmistelua ja antanut tiukat reunaehdot hankkeille. Tuulivoimaloiden on oltava vähintään 1,5 kilometrin päässä asutuksesta, ja kaavoituksen tulee edetä mahdollisimman yhtäaikaisesti ympäristövaikutusten arvioinnin kanssa. Haluamme myös varmistaa, että varsinaisen tuulipuiston lisäksi maanomistajat saavat reilun korvauksen kaava-alueen ulkopuolella sijaitsevilta sähkönsiirtolinjoilta”, sanoo Keuruun kaupunginjohtaja Noora Pajari.

”Lehmikorven hanke täyttää kaupungin kriteerit, ja on etenemässä osayleiskaavoituksen käynnistymiseen. Haluamme edistää Suomen vihreää siirtymää, ja tuulivoimahankkeet sopivat tähän tavoitteeseen hyvin. Kaupunki edellyttää myös aurinkovoimalan suunnittelun sisällyttämistä tuulivoimahankkeisiin”, Pajari sanoo.

Keuruun kaupungille on jätetty neljä tuulivoimayleiskaavan laatimisaloitetta, ja Lehmikorpi sijaitsee kauimpana Keuruun keskustasta. Lehmikorven alue on talousmetsää, ja siellä sijaitsee kolme turpeen tuotantoaluetta.

”Haluamme varmistaa, että tuulipuiston ja asutuksen välille jää riittävät suojavyöhykkeet. Selvitämme huolellisesti myös alueella mahdollisesti olevat tärkeät luontokohteet ja herkät eläinlajit”, Mäkipelto sanoo. Tuulivoimala-alueilla voi ulkoilla, marjastaa ja metsästää normaalisti.

Selvitykset jatkuvat yleiskaavan valmistelussa ja YVA-menettelyssä. Niiden aikana myös kansalaisilla on mahdollisuus vaikuttaa tuulipuistosuunnitelmaan. Hankkeelle on saatu Puolustusvoimilta puoltava lausunto. Alueen suurin maanomistaja on Metsähallitus, jonka kanssa hanketta on valmisteltu hyvässä yhteistyössä.

”Metsähallituksella on tuulivoimahankkeista jo kymmenen vuoden kokemus. Metsähallituksessa vastuullisuus on kaiken toiminnan perusta, mikä näkyy tuulivoiman hankekehityksessä. Panostamme mm. sidosryhmäyhteistyöhön sekä kattaviin ja laadukkaisiin selvityksiin. Tällöin hankkeen mahdolliset vaikutukset asukkaisiin ja ympäristöön tunnistetaan hyvissä ajoin. Tuulipuiston vaikutuksia voidaan minimoida tunnistamalla herkkiä kohteita sekä huolellisella voimalasijoittelulla”, sanoo Metsähallituksen tuulivoima-asiantuntija Joni Lehto.

Metsähallituksen tavoitteena on kolminkertaistaa uusiutuvan energian tuotanto hallinnoimillaan alueilla. Vuoden 2021 lopulla yli 10 prosenttia Suomen tuulivoimakapasiteetista oli Metsähallituksen mailla. Yksittäisissä hankkeissa lopullisen päätöksen tuulipuistojen rakentamisesta tekee kuitenkin aina suunnittelualueen kunta.

Pohjan Voima järjestää kaikille avoimen keskustelutilaisuuden hankkeesta keskiviikkona 16. marraskuuta klo 17. Tilaisuus järjestetään etäkokouksena. Osallistumisohjeet löytyvät hankkeen verkkosivustolta www.lehmikorpi.fi.

Tuulipuiston suunniteltu pinta-ala on noin 24 neliökilometriä. Tuulivoimaloiden korkeus tulee olemaan enintään 220 metriä ja siiven pyyhkäisykorkeus enintään 330 metriä. Yhteenlaskettu nimellisteho on noin 80-150 megawattia.

”Yksi tuulivoimala tuottaa sähköä yli tuhannen sähkölämmitteisen omakotitalon tarpeisiin”, Mäkipelto kertoo.

Toteutuessaan Lehmikorven hanke toisi Keuruun kaupungille merkittäviä kiinteistöverotuloja. Tuulipuistojen rakentaminen ja ylläpito työllistää myös paikallisia yrityksiä.

”Me käytämme paikallisia tekijöitä niin paljon kuin mahdollista. Hankkeen eri vaiheissa tarvitaan monenlaisia urakoitsijoita, jotka pyritään mahdollisuuksien mukaan hankkimaan lähialueilta. Hankkeen edetessä järjestämme tilaisuuden paikallisille yrittäjille, jossa kerromme tarkemmin tuulivoimahankkeen tarpeista ja kartoitamme lähialueiden palvelutarjontaa. Urakoitsijoiden lisäksi kysyntää syntyy myös muun muassa majoitus- ja ravintolapalveluille.”

Tuulipuistojen kaavoitus- ja lupaprosessi kestää tavallisesti 3–4 vuotta. Jos hanke toteutuu, tuulisähkön tuotanto alkaa Lehmikorvessa aikaisintaan vuonna 2026.

Pohjan Voima on suomalainen energiayhtiö, jonka omistajiin ja rahoittajiin kuuluu muun muassa LähiTapiola. Pohjan Voiman tavoitteena on rakentaa itse kehittämänsä hankkeet ja jäädä myös operoimaan sähköntuotantoa. Tuulivoiman lisäksi yritys suunnittelee ja toteuttaa aurinkoenergiahankkeita.

LISÄTIEDOT
Tomi Mäkipelto, toimitusjohtaja, Pohjan Voima Oy
+358 50 370 4092
tomi.makipelto@pohjanvoima.fi

HANKESIVUT
www.lehmikorpi.fi

27.11.2024

Pohjan Voima aloittaa tuulipuiston suunnittelun Ylöjärven Kalliomäelle

Asukkaat kutsutaan keskustelutilaisuuteen Toivolan lavalle 18. joulukuuta. Pohjan Voima aloittaa tuulivoimaloiden hankesuunnittelun Ylöjärvelle. Tavoitteena on rakentaa enintään seitsemän tuulivoimalaa Kalliomäen…

12.6.2024

Finsilva ja Pohjan Voima syventävät yhteistyötään

Tavoitteena on lisätä uusiutuvan energian tuotantoa Finsilvan mailla. Yhteistyö avaa mahdollisuuksia uusille tuuli- ja aurinkopuistoille sekä akkuvarastoille. Suomalainen energiayhtiö Pohjan…

12.1.2024

Pohjan Voima suunnittelee aurinkopuistoa Alajärvelle

Suomalainen energiayhtiö Pohjan Voima suunnittelee aurinkopuiston rakentamista Koppelonevalle, joka sijaitsee Alajärven koillisosassa. Tätä varten yhtiö hakee Alajärven kaupungilta suunnittelutarveratkaisua. Lisäksi…